Ben Lomond

Olipas kokemus! Mietin jo ennen reissulle lähtöä, että mitäköhän tästä tulee, sää ennuste oli sen verran hurja. Täällä on ollut viimeset kaksi viikkoa todella hieno ja aurinkoinen sää, mutta taas kerran kun me ollaan lähdössä vaeltamaan alkoi vesisateet ja siihen päälle vielä aivan hullu tuuli! Eli tosiaan Mountaineer Clubin kanssa lähdettiin taas Munroa valloittamaan, tällä kertää Ben Lomond oli kohteena.

“Ben Lomond (“beacon hill, 974m) is one of the most popular Munros, rewarding the 30,000 people who make it to the top with fantastic views of the length of Loch Lomond and far into the hills to the north and the Trossachs to the east. The route has been well made, however the optional return down the Ptarmigan ridge can be muddy and is rocky in places making the going more difficult in poor visibility.”

Sää ennuste lupaili siis: ”Rain more or less throughout daylight, clouds low, visibility low, wind in the range of 50 to 70mph (22-31m/s), but gusts 100mph (45 m/s) or more in places, 7C but feels like -7C in the wind” Yksi ilmoittautunut päättikin jäädä kotia, mutta eihän tuollaista säätä nyt voi jättää kokematta! Paljon vaan vaatetta ylle ja nauramaan muiden hullujen kanssa vuorelle! ;)

Reissu lähti käyntiin perinteikkäässä minibussissa tunnin istumisella. Perillä rinkat selkään ja ei muutakun matkaan.

Polku alkoi heti jyrkällä nousulla ja vaatetta ruvettiinkin riisumaan jokaisella pysähdyksellä. Vettä tuli vain vähän ja tuuli ei ollut mitenkään erikoisen kova. Pilvet tulivat kuitenkin nopeasti vastaan, mutta onneksi alussa oli jo ihan hienoja maisemia ja jonkin näköinen maisemakuva tuli otettua.

Päätettiin että lähdetään tuota kivikkoisempaa ja haastavampaa reittiä ylös ja tullaan sitten ales sitä helpompaa. Noh, tuuli yltyi koko ajan, mitä ylemmäs mentiin ja vaatteita ruvettiinkin sitten alun hikoilun jälkeen lisäämään taas päälle. Tiettyyn pisteeseen asti tuuli oli vielä ihan hallittavissa, sellaista hauskaa, voisi nojailla tuuleen, pistää jaloilla vastaan sivuittain tai puskea vaan eteenpäin tarmokkaasti. Ei meillä ole Suomessa sellaisia tuulia ainakaan maantasolla vielä koskaan ollut, eli melko kovaksi voisi noitakin tuulia jo kutsua… Tuuli muuttui tästä kuitenkin vaan entistä kovemmaksi ja asento sitä myöten aina vaan matalammaksi. Sitten tulikin vastaan vähän avoimempi alue ja se olikin sitten ihan aidosti ryömimistä eteenpäin. Välillä oli pakko ihan pysähtyä, kun tuntui että vaikka oli ihan paikallaan ja piti kiinni jostain kiven lohkareesta meinasi heilahtaa kyljelleen. Tuuli paiskoi vettäkin naamalle niin hirveellä voimalla, että silmiinkin sattui ja ei meinannut nähdä eteenpäin miten polku kääntyy. Aivan käsittämätön, vaikea pukea sanoiksi. 

Tässä Andrewn ottama video, minäkin taidan siinä näkyä, mutta etummaisena on meidän kerhon kapteeni ja siis erittäin kokenut vaeltaja ja meno näytti tuollaiselta! Kannattaa avata isona kuvana…

 Kaikki kokeneet kiipeilijät sanoivat etteivät ole koskaan kokeneet vastaava eli todellakin poikkeuksellisen voimakas tuuli oli. Yksi kaveri hukkasi jopa pipon ja toinen rinkan sadesuojan kun ne lähti irti tuulen puuskassa! Mutta oli meillä suurimmalla osalla kuitenkin hauskaa, naurettiin ja puskettiin vaan kyyryssä eteenpäin. Oli muuten hemmetin paljon raskaampaa, kun kyykyssä liikut eteenpäin ja koko ajan pistät jaloilla vastaan. Onneksi välillä päästiin suojaisan kiven lohkareen taakse lepuuttamaan jalkoja, mutta huipun lähentyessä suojaisat paikat vaan väheni ja väheni ja lopulta jouduttiin ottamaan järki käteen ja toteamaan, että ehkä on paras kääntyä takaisinpäin ennen kuin jollekin käy vielä huonosti! Viimeiset 100m jäi siis tekemättä ja munro valloittamatta, mutta uskon että oli ihan oikea päätös kääntyä!

 

Huikea reissu oli kuitenkin kaikin puolin. I just love to do these kinds of things! :)